treenejä ja vähän muuta

LOMA on ohi ja toista LOMAA odotellessa eli miten meni kesä! ;)

Loma mikä ihana tekosyy! ;)

Juhannuksesta selvittiin kunnialla. Kiitos seurasta kaikki asianomaiset! Ja sain jopa talviturkin heitettyä mökkijärveen pienen painostuksen jälkeen.  ;) Ja ihanaa oli nähdä Pariisin serkkuakin ja nauraa maha kippurassa hänen jutuilleen. Automatkalla kun nähtiin ilmielävä poro ja päivitettiin asiamme ajantasalle. Lomailua jatkettiin perheen voimin mökillä vielä muutama päivä ennen kotiin paluuta. Kävimme kummipojan kanssa patikoimassa Korouomassa Posiolla noin 10km, noh oli meillä muitakin mukana ja tietysti Taavi, Vimma ja Papu!! Vimman ohjaksissa olikin koko matkan Jaakko.

Sukuloiminen ja ystävien tapaileminen olikin sitten seuraavaksi vuorossa kun suuntasimme kohti Tamperetta. Kaisa ja Juha lainasivat kämppäänsä meille, kun olivat viikonlopun Tallinnassa, kiitos vaan. Tietysti kun Tampereella ollaan niin Ikea Ideaparkki ja American Diners piti kokea taas kerran. ;) Ilta menikin sitten parhaan ystävän luona nauraen tytöille ja Vimmalle, joka “ui” tyttöjen kanssa kahluualtaassa. Kiitos Miia ja Toni sekä tytöt!!
Aamupäivällä sitten pakkasimme tavarat ja suuntasimme koirien kanssa kohti Raumaa ja mummin 95v. päiviä. Vaikka puhelimessa on se navikaattori, niin laitoin sen päälle vasta kun olimme jo eksyneet. OHO!! No tuli muutaman kymmenen kilometrin lenkki ylimääräistä mutta ehdittiin kuitenkin juhliin. ;) Ja vaikka matkalla oli pylvään päässä kamera, selvisimme varoituksella! Ihanaa oli nähdä mummia pitkästä aikaa!! ja samoin serkkuja! Raumalta sitten nokka kohti Siilinjärveä!

Muutaman päivän huilittuani, pakkasin taas tavarani ja koirat ja otimme asuntovaunun Jaanan auton perään ja suuntasimme agirotu tapahtumaan Lappeenrantaan. Tällä kertaa jo perjantai aamusta, joten ehdimme kisaamaan jo perjantai illaksi. ;) Kunnon rutistus olikin kun asteita oli koko reissun mittarissa vähintään 30 astetta ja ratoja juostavana yhteensä 3 päivän aikana 11.

Perjantain radat harjuuteltiin ihan kokonaan mutta lauantain radat rupesi jo vähän paremmin menemään.

Taavi finnish open karsinta rata: http://www.youtube.com/watch?v=syfYJ_KOYAE

Vimman karsinta rata: http://www.youtube.com/watch?v=4UTj2wKhzpk

Taavin finaalirata: http://www.youtube.com/watch?v=KEJ57251L7w

Voin kertoa, että viileä suihku ysin aikaan illalla teki hyvää!!! Pienet asiat on tärkeitä ja vielä kun illalla Katin kanssa grillattiin, tehtiin viimehetken asustekorjauksia, syötiin kattila lättyjä, juotiin olutta/lonkeroa ja naurettiin ja aiheutettiin pahennusta parkkipaikalla keskellä yötä niin viikonloppu oli mitä mainioin. HIh! Oli taas niin hauskaa, kiitos Kati!!! Se video on ihan mahtava….

Sunnuntaina sitten olikin vain joukkuerata, hyvä niin koska mikreeni vei voiton minusta aamupäiväksi eikä kuume asuntovaunu, auringon paisteessa auttanut asiaa yhtään, mutta onneksi mikreeni lääkkeet auttavat!! Jaanan alokasjoukkue oli aamutuimaan ja sen kävin katsomassa, siellä meni Iisa ja Iisan pojat sekä Merri. Huisia menoa nuorilta pojilta!!! ;) Joukkuerataa ei saatu videoille ja hyvä kun ehdittiin paikalle…. Kiitos taas Maija ja Kati sekä apuri Pirjo. Kesänkeijut viiletti taas menemään tuttuun tyyliin uusilla paidoilla ja nyt pysyivät hatut päässä! ;) Matka kotiin olikin sitten ratkiriemukasta kun Jaana, Jani ja minä kera koiruuksien moikkailtiin muita karavaanareita ja mietittiin uusia tervehdystapoja. Kiitos hurjasti Jaana ja Jani!!!!

Loma viikon arkipäivät taisivat mennä huilimisen puolelle kun taas perjantaina sitten pakkasin kamat ja suuntasimme Jennin autolla ja meidän vaunulla kohti Seinäjokea ja MM-karsintoja. Vaunupaikka oli loistava, koska pystyimme hakemaan koirat radalle suoraan vaunusta ja kun radan jälkeen toin Taavin vaunulle, Taavi rupesi nukkumaan. KYLLÄ Taavi!!! ;) Tälläkertaa emme päässeet lauantailta jatkoon mutta siitäkin edestä sitten vietimme mukavan illan vaunupaikan ravintolassa juoden GoGo-kannuja, tanssien ja karaokea lauleskellen.. Aamulla ei sitten eihan ekoja ratoja nähty ja vähän meni puuskuttaessa päivä, mutta kivvoo oli. Kiitos seuralaiset!

Taavi karsintarata hyppari:  http://www.youtube.com/watch?v=UmHLvEfEgXY

Nokka kohti Siilinjärveä ja aamulla töihin, niin se kolme viikkoa hurahti.. mutta onneksi se toinen loma on vielä edessä…… ;)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.